sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Pennut läks maailmaa vallottamaan

Perjantaina 17.4 oli rankka ilta edessä. Koitti hetki jota oli odotettu ristiriitasin tuntein. Aika luopua pennuista ja antaa niiden lähteä maailmalle uusiin seikkailuihin ja uusia perheitään valloittamaan ihanuudellaan. Haikeutta oli ilmassa koko viimeisen viikon vähän yhdellä jos toisellakin meistä. Nuorimmainen ei ymmärtäny lainkaan, miten Pinjan pennut annettais pois. Nehän oli sen vauvoja, eikä vauvoja voi antaa pois.. Perjantaina läks kaikki kolme tyttöä.

Ekana tultiin hakemaan rakasta LunaMichelleä, joka meen alunperin piti pitää itellämme. Työnmäärä pienten lasten kanssa sai meiät kuitenkin toisiin aatoksiin. Monien keskustelujen ja pohdintojen jälkeen todettiin yhteisymmärryksessä miehen kaa ettei ollu vielä meen aika ottaa toista koiraa. Ehkä sit myöhemmin, kun lapset ovat isompia. Tämä Neiti löysi kodin Kauttualta.


Jäähyväishalit kultamussukalle ja sit oli päästettävä eka vauva uuteen kotiin.


¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
Toisena tultiin hakemaan BambiNicolaa. Tämä neiti läksi Hesaan. Pinja ei ois halunnu luopuu lapsestaan lainkaan ja siinä itkun sekasin tuntein en muistanu enää ees kuvaa räpsästä äidin ja lapsen jäähyväisistä. Lopulta pentu oli vain nostettava syliin ja lähdettävä ulos.


¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
Viimeisenä haettiin perjantai-iltana vielä MilaBelinda. Neiti lähti Haminaan asti. 
Haikeet jäähyväiset jatku taas..






¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

Lauantaina ja sunnuntaina oli poikien vuoro lähteä mamin vierihoidosta pois. Lauantai-iltana tultiin hakeen LucaPeppinoo. Tämä oli pennuista ainoo ko jäi vähän lähemmäks. Hän pääty Ulvilaan. Kuvassa ottaa vielä viimeset hörpyt ennen muuttoa. Illalla kuulin et uudessa kodissaan häntä vastassa oli Pinjan ikänen narttu ja ensimmäisenä oli koittanu pyrkii tämän nisille. :) Ihanuus, oikee tissipoika <3 <3



¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

Sunnuntaina läks viimeset. LeoRoberto aamupäivällä ihan Tornioon asti sekä RoyGiuliano Lohjalle. 




Kyl jäi haikee olo ja monet itkut tuli itkettyy, mut ainakin koitin kaikille valita parhaat mahdolliset kodit, jossa saavat rakkautta ja huolenpitoa ylllin kyllin.

Kuvia ja viestejä on tullu paljon kaikilta. Kaikki ovat sopeutuneet hyvin ja löytäneet paikkansa uudessa perheessään. Lämmöllä teitä kaikkia pentusia muistelen. Toivottavasti vielä kohdataan <3