tiistai 10. helmikuuta 2015

Pentulaatikko

Ultraa jännättiin ja odotettiin kuumeisesti. 22.tammikuuta oli astutuksesta kulunut 28 / 30pv ja aika kävästä ultrassa vahvistamassa tiineys. Aah, miten ihania uutisia sieltä saatiinkaan. Tiineenä on, ja ohjeita tuli ruokinnan, madotuksen, synnytyksen ym suhteen. Myös pentujen isän kasvattajalta oon saanut paljon arvokasta tietoa ja hyviä vinkkejä tulevaan. Nettiä on myös luettu niin ahkerasti, et alkaa pää olla jo sekasin valtavasta tietotulvasta.

Lainasin kirjastosta pari kirjaa, joita voin lämpimästi suositella.

Auli Koposen Koira saa pentuja sekä
Helena Koskentalon Parempaan pentutulokseen.

Monenmoista valmistautumista edessä ennen kuin pentue syntyy.
Yksi suuremmista hankinnoista oli pentulaatikko. Sitä pähkäiltiin kans pitkään ja suosituksia riitti vaikka millä mitalla. Lopulta päädyttiin tekemään gyproccilevyistä 130 x 190cm kehikko, joka on korkeudeltaan 45cm. Pohjaa ei tehty. Turvarimat asetettiin 20cm korkeuteen, jotta laatikkoon mahtuu kunnon paksu 8cm superlonpatja. Koko osoittautu todella hyväksi. Pussilakanakin oli just eikä melkein mitoitettu ni saatiin patjaan siisti päällinen. Ja mikä parasta / tärkeintä - Pinja otti laatikon heti omakseen ja on nyt nukkunut siellä 2 yötä. Hyvä et kerkee kotiutumaan ja ottamaan laatikon omakseen, niin viihtyy siellä sit myös pentujen kera. Ajattelimme pitää laatikon makuuhuoneemme läheisyydessä ensimmäiset kolme viikkoa ja sitten siirrämme laatikon olohuoneeseen, jotta pennut tottuvat normaaleihin ääniin, kuten lapsiin, imuriin, telkkariin jne..






Kävästiin eilen myös röntgenissä. Lekuri sanoi ison pentueen olevan kyseessä. Ainakin 5-6, ehkä enemmänkin. Mentiin inan liian aikasin, ni ei ihan tarkkaa lukumäärää saatu. Meinas et pennut on saanut alkunsa vasta toisella astutuskerralla, koska selkärangat ei vielä kovin hyvin erottunu kuvasta. Jos päiviä ois ollu 48, ne ois jo voinut tarkasti laskea. Eli jännityksellä mennään sit loppuun asti.

Emo voi hyvin ja ruokakin alkanut onneksi paremmin maittamaan kunhan saa tiineysnappuloiden sekaan jauhelihaa, raejuustoa tai vastaavaa :)




Pinja - 46. tiineyspäivä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti